Juttua meistä Konepörssi lehdessä

 

muutti kolmisen kuukautta sitten uusiin tilaviin toimitiloihin Helsingin Malmille osoitteeseen Harkkoraudantie 8. Vanha pimeä teollisuushalli on remontoitu myyntitiloiksi, toimistoksi ja korjaamoksi.
Pinta-alaa on nyt 2500 neliömetriä. Kone- ja laitevuokraus on kasvanut kohisten ja etenkin Avant-pienkuormaajien kysyntä on ollut kovaa, niin vuokraajien kuin koneen ostajienkin puolelta. Kun viime kesänä Avanteja oli vuokralla kuusi, on niiden lukumäärä nyt jopa 40. Syyskuun lopussa tänä vuonna Avanteja oli myytynäkin  jo noin 100 kappaletta. Vainikka vuokraa myös pientä puutarhakalustoa kuten ruohonleikkureita, raivaussahoja ym.
Liikevaihdon vahva kasvu kertoo osaltaan sen, että Vainikan valitsema linja varustella koneet monipuolisesti vuokrakäyttöön, on ollut oikea. Edellisvuonna liikevaihto oli rapiat kaksi ja viime vuonna 3,5 miljoonaa euroa. Tänä vuonna tullaan pääsemään noin viiteen miljoonaan.
”Periaatteessa kaikkea mitä meillä myydään, myös vuokrataan. Vuokrasektori kasvaa kohisten ja  sekä yksityiset ihmiset että yritykset ovat asiakkaitamme. Olemme myös solmineet merkittävien yritysten ja kuntienkin sekä kaupunkienkin kanssa sopimuksia useiden koneiden pitkäaikaisestakin vuokrauksesta, joten se on edesauttanut yrityksen kehittymistä”, kertoo myyntijohtaja Jussi Lehtonen.
Puutarhakoneiden kuten ajoleikkurien, työnnettävien ruohonleikkureiden, puutarhajyrsimien ja muiden pienkoneiden vuokraamoita on pääkaupunkiseudullakin vähän. Oksasilppuritkin Vainikka vuokraa, vaikka monet kone- ja laitevuokraamot ovat niistä luopuneet. Vuokrauskalustoon on pyritty  ottamaan myös erikoisempia välineitä. Myynnissä kun ei Lehtosen mukaan pysty kilpailemaan rautakauppojen ja markettien halpatarjonnan kanssa.
”Viimeisimpiä lisäyksiä vuokra-arsenaaliin ovat tärylätkät jaLeguan-henkilönostimet. Talvikaudeksi Avanteihin on tulossa RP-Koneet KY:n valmistamia, hydraulisesti leveneviäSkaala-auroja. Myös Briggs & Strattonin valmistamataggregaatit ja painepesurit ovat kohta meillä.”
”Erittäin hyviksi vuokra-artikkeleiksi ovat osoittautuneet myös ranskalaisen Pelenc SA:n tuotteet, kuten akkukäyttöiset ruohonleikkurit. Etenkin Pelencin uusi akkuraivaussahaan kiinnitettävä City Cat –leikkuupää on hirmu värkki.
Sen vastakkain leikkaavat terät estävät kivien ja leikkuujätteiden sinkoutumisen ympäristöön. Se ei tukkeudu ja sen voi työntää vaikka auton vieressä suoraan hiekkaan, mitään ei lennä ympäristöön. Soveltuu reunaleikkuriksi ja raivaussahaksi, sillä leikkuupää kääntyy”, valistaa Lehtonen.
Uusimme hinnoittelumme myös järkevämmäksi. Esimerkiksi Avantin kaikkien mallien kohdalla se tarkoittaa 500 euroa per viikko. Siihen kuuluu peruskone kauhalla ja piikeillä ilman tuntirajaa. Avantin etu on se, että sitä on helppo ajaa. Moni yksityinen tekee tänäpäivänä pihatöitä kuten mullan levityksiä ihan itse. Ja Avantilla se kyllä onnnistuu.”
”Avantiin on saatavilla myös erikoisempia työlaitteita. Esimerkiksi ruuvipaaluväännin on ollut suosittu aidanrakentajien keskuudessa. Nyt alkaa talvikausi ja marraskuusta lähtien Avanteja on jo ennakkovarattu lumitöihin. Olemme valmistaneet myös joitain erikoisempia työlaitteita asiakkaan toivomuksesta omassa pajassa”
Avant on suosittu kone maailmalla ja tehdas tekee koneita kiivaassa tahdissa. Koneita tilatessa pitäisikin olla kristallipallo, jotta näkisi tulevan tarpeen. Saimme juuri 10 kappaleen erän Avant 220-malleja, joista osa varustellaan meillä kaasukäyttöisiksi. Joka viikko tulee uusia koneita niin myyntiin kuin vuokralle.” Kaasukäyttöistä Avantia toivoivat erityisesti purku-urakoitsijat ja Vainikalla päätettiin modifioida sellainen kompaktista 220-mallista. Vainikan korjaamolla on yksi kaasun kanssa 40 vuotta työskennellyt asentaja ja hän vastasi muutostyöstä.
”Bensakoneesta tehdään kaasukäyttöinen yhden päivän työllä. Näitä noin 700 kiloa painavia kaasuavanteja kysytään meiltä yhä enenevissä määrin ja siksi niitä pitää varustella lisää. Olemme varustelleet Ylöjärven Avant -tehtaallekin muutamia kaasukäyttöisiä malleja”, jatkaa Lehtonen.
Jutun teon hetkellä pihamalla ajavat peräkärryyn yhtä Avant 220-mallia H-Pointin omistaja Harri Koivulahti (vas.) ja vuokra-aviomies palveluja tarjoava Mikko Asikainen. Kone on menossa Espooseen pihatyömaalle, jossa maata siirretään ahtaassa ja vaikeassa maastossa.
”Tämä on päivän keikka. Vuokraan nyt ensi kertaa kalustoa Vainikalta. Soitin eilen illalla yhteen toiseen yritykseen, mistä konetta ei aamuksi saanut. Vainikasta olin kuullut aiemmin ja googlettamalla sen sitten löysin. Täältä luvattiin heti kone seuraavaksi päiväksi vuokralle”, aloittaa Harri Koivulahti.
Kirkkonummella pääpaikkaansa pitävä, neljä vuotta vanha  H-Point, on erikoistunut maisemointiin sekä erityisesti Molok® -syväkeräyspisteiden toteutukseen ja huoltoon. Pääasialliset työmaat ovat Espoossa ja muualla pääkaupunkiseudulla.
”Omaa kalustoa ei tällä hetkellä ole kuin kuusitonninen kaivukone kumiteloilla sekä kolme akselinen vaijerivaihtolava-auto. Vuokraan sitten lisäkapasiteettia tarpeen mukaan. Avant olisi kelpo peli pihatöissä, mutta tilapäiseen käyttöön ei taida kannattaa sitä omaksi hankkia. Tämä vuokraaminen on helppoa, kätevää eikä sido pääomia”, lopettaa Koivulahti.
Vuokra-aviomies Mikko Asikainen toimii Vihdissä, Nummelassa,Karkkilassa, Lohjalla ja Espoossa. Ihmisiäkin siis voi vuokrata, ei pelkästään koneita. Mikon repertuaariin kuuluvat kaikenlaiset remontti- ja pihahommat ja vaikkapa kaupassa käynnit ja juttuseuran pitäminen vanhuksille.
”Teen niitä hommia, mitä normaali kätevä mies talossaan tekee. Töitä on riittänyt hyvin ja H-Pointin kanssa teen myös yheistyötä aika ajoin”, tiivistää vuokrattava aviomies Asikainen.
Käytettyjä pienkuormaajia osoitteessa
http://www.koneporssi.com/uutiset/konetalo-vainikka-painopiste-vuokrauksessa/